Blogi

Muoviton maaliskuu

By 22.3.2019 huhtikuu 29th, 2019 Ei vielä kommentteja

Muoviton maaliskuu on kampanja, joka pyrkii suuntaamaan meidän kuluttajien katseet omien kulutustottumuksien muuttamista ympäristöystävällisempään suuntaan vähentämällä kertakäyttömuovin käyttöä. Liian usein kaupasta ostetaan kätevästi pakattuja tuotteita, mutta kotona nämä pakkaukset heitetään saman tien roskakoriin. Olisikohan mahdollista ostaa elintarvikkeita ilman kertakäyttöpakkauksia?

Kuukauden mittaiset haasteet ovat hyvä tapa miettiä, kuinka omaa kulutusta ja elämäntapaa voisi olla valmis muokkaamaan ympäristöystävällisemmäksi. Totaalikieltäytyminen harvoin johtaa mihinkään hyvään, mutta omaa kulutusta voisi pohtia ja muuttaa sen avulla, mikä tuntuu itsestä tarpeelliselta.

Oma muovin välttäminen lähti vajaa pari vuotta sitten aivan totaalisena kieltäytymisenä. Olin inhota joka kauppareissua, kun tajusin, etten voisi ostaa enää mitään, mitä aiemmin olin ostoskoriini valinnut. Edes leipää ei kaupasta löytynyt ilman muovipussia. Paperipusseissakin oli kaikissa muovinen kurkistusaukko. Ajattelin kuolevani nälkään, ennen kuin saisin ostettua mitään ilman muovipakkauksia. Pikkuhiljaa alkoi silmä harjaantua muovittomille ja roskattomille vaihtoehdoille ja ruokakauppaa lähdin aina omat kestopussit ja kangaskassat mukana. Nykyään muovi- ja sekajätettä tulee kotiini hyvin vähän. Sekajäteastiaani olen esimerkiksi viimeksi tyhjentänyt elokuussa. (Tähän ei ole muuten laskettu mukaan pari kertaa kuussa vaihdettuja kissanhiekkoja, sillä ne menevät suoraan ulos sekajätteeseen, eivätkä jää odottamaan muiden roskien viemistä.)

Kuva on Turun ylioppilasteatterin Adalmiinan helmi -teatteriesitystä varten otettu. Altaassa kelluvat muovit ovat meidän lisäämiä (ja tietenkin korjaamia kuvien oton jälkeen). Kaikilla vedessä uivilla ei ole niin hyvä tuuri, että välttyisivät muovilta. Meidänkin käyttämät roskat löytyvät liian usein jostakin, mihin ne eivät kuulu. Kuva: Miretta Kujamäki

Vinkkini muovittomaan maaliskuuhun:

  • Osta kestokassi ja pidä sitä mukanasi kauppareissuilla (ja muutenkin)!
    • Minun repustani löytyy aina yksi kestokassi, johon voin pakata evääksi vaikka lounaalta jääneet leivät tai ostaa paistopisteeltä pullan.
  • Kaikkia hedelmiä ja vihanneksia ei tarvitse pakata kaupassa lainkaan.
    • Jos ostat vaikka kaksi omenaa, ne kyllä kulkeutuvat kotiin ihan ilman muovipussiakin.
  • Kokeile muovipullossa olevien kosmetiikan tilalla muita vaihtoehtoja kuten shampoon tilalla shampoopalaa tai kokeile valmistaa itse kosmetiikkasi.
    • Esimerkiksi suolasta saa hyvän kuorinta-aineen ja sokerista ja lämpimästä vedestä saa kätevän luonnon hiuslakana. Meikit ovat yleensä pakattu muoviin, joten olisikohan mahdollista kokeilla olla joskus ilman? Iho saattaisi tykätä siitä, että se voi joskus tuulettua ja rauhoittua ilman meikkikerrosta.
  • Unohda kertakäyttöiset take away -mukit.
    • Jos tykkäät juoda kahvisi matkalla, kannattaa sitä varten hommata termosmuki. Esimerkiksi Airamin perinteinen termospullo on kutistettu myös matkakokoon, joka kulkeutuu hyvin laukussa ja pitää juoman kuumana jopa monta tuntia.
  • Lihan sijaan ruokaa voi tehdä kasviksista.
    • Kasviksia saa yleensä ilman pakkausmuovia, kun taas lihat ovat miltei aina pakattu kertakäyttöisesti. Kasvisten syöminen on muutenkin lihaa ympäristöystävällisempää.
  • Pidä mukana omaa vesipulloa.
    • Janon iskiessa on helppo ja nopea tapa käydä hakemassa juotavaa lähimmästä kaupasta. No, olisiko vielä helpompaa käydä vain täyttämässä oma vesipullo? Vaikka pullonpalautusjärjestelmä on Suomessa esimerkillistä moneen muuhun maahan verrattuna, voi muovinkäyttöä rajoittaa myös muovipulloissa.
  • Ympäristöasiat on hyvä pitää mielessä, mutta älä karsi omasta hyvinvoinnistasi.
    • On hyvä muistaa, ettei muovittomuus tarkoita elämäntason alentamista, vaan ympäristöongelmien tiedostamista ja sitä kautta omien kulutustottumusten muokkaamista ekologisempaan suuntaan. Esimerkiksi karkkien syömistä ei tarvitse lopettaa, voihan kestopussiin ostaa myös irtokarkkejakin!

Kuukauden haasteissa on hyvä testata, mihin on pystyväinen ja mistä kaikesta on valmis karsimaan. Ei auta ajatella, että nyt en voi ostaa mitään, sillä kaikki on pakattu muoviin. Muovittomia vaihtoehtoja varmasti löytyy! Ympäristöystävällisempi elämä kannattaa ensin aloittaa pienestä ja karsia sitten enemmän: Esimerkiksi ensin voi vaihtaa muovipussit kestokasseihin, sitten autoilun sijaan pyöräillä. Pienin askelin on helppo siirtyä kohti suurempia harppauksia kuten esimerkiksi kohti vegaania ruokavaliota tai zero waste -elämäntapaa. Lisää hyviä vinkkejä muovittoman maaliskuun viettämiseen löytyy Kodin kuvalehden vuoden takaisesta artikkelista.