Uutiset

TYS:n asukastoimiston poikkeusaukioloaikoja ja palveluiden toimintaan tehtyjä muutoksia jatketaan toistaiseksi

TYS on päättänyt jatkaa asukastoimiston rajoitettuja aukioloaikoja ja pitää voimassa palveluiden toimintaan tehdyt muutokset toistaiseksi koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi.

Suhtaudumme koronavirukseen ja sen leviämiseen vakavasti ja haluamme edelleen suojata asiakkaitamme, työntekijöitämme ja yhteistyökumppaneitamme. Toimilla pyrimme minimoimaan viruksen leviämisen ja haluamme kantaa yhteiskunnallisen vastuumme viruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Seuraamme jatkuvasti tilannetta ja toimimme Suomen hallituksen ja THL:n ohjeiden mukaisesti. Alta löydät lisätietoja palveluidemme toiminnasta ja toimintaohjeita poikkeustilanteen aikana.

Asiakaspalvelu

Asukastoimistomme palvelee vain avaimia noutavia asiakkaita arkisin klo 11-15. Muut asumiseen liittyvät asiat hoidetaan sähköisten palveluidemme kautta asukassivuilla, sähköpostitse office@tys.fi, tai soittamalla toimiston aukioloaikoina 02 275 0200.

Avainten noudosta pitää etukäteen ilmoittaa office@tys.fi sähköpostiosoitteeseen. Kerro viestissäsi minä päivänä ja mihin kellonaikaan noudat avaimen. Odota että saat kuittausviestin asiasta. Henkilökuntamme käyttää kertakäyttöhansikkaita avaimia käsitellessään.

Avaimia palauttavat asiakkaat voivat tiputtaa avaimet toimiston ulko-oven vieressä olevaan postiluukkuun koska tahansa ilman ajanvarausta.

Huom! Vappuaattona 30.4. toimisto on auki poikkeuksellisesti klo 11-13 ja palvelee vain avaimia noutavia asiakkaita. Vappupäivänä 1.5. toimisto on kiinni.

Huom! Muuttopäivänä 4.5. toimisto on auki klo 12-16 uusille vuokrasopimuksille avaimia hakeville asukkaille. Tällöin avainten noudosta ei tarvitse ilmoittaa erikseen.

Sujuva asuminen

Koronaviruksen vuoksi vietämme kaikki tavanomaista enemmän aikaa kotona. On siis hyvin todennäköistä, että naapurustosta kuuluu päiväsaikaan tavallista enemmän ääniä. Normaaleja elämisen ääniä pitää sietää puolin ja toisin. Ota silti naapurit huomioon ja vältä turhaa metelöintiä.

TYS:n asunnoissa voimassa ovat samat järjestyssäännöt kuin normaalistikin. Yörauha on annettava naapureille klo 23.00-6.00 välisenä aikana.  Jos koet häiriöitä, on aina hyvä ensin selvittää asiaa suoraan mahdollisen häiriön aiheuttajan kanssa. Mikäli asia ei kuitenkaan etene toivotulla tavalla voit tehdä häiriöilmoituksen asukassivujen kautta. Akuuteissa häiriötilanteissa soita aina hätänumeroon.

Kokoontumiset ja juhlat

Nyt ei ole oikea aika järjestää kokoontumisia tai juhlia. Suomen hallitus on linjannut, että tarpeettomia kokoontumisia tulisi välttää. Otathan kanssa-asujasi ja naapurisi huomioon minimoimalla vieraat.

Saunat, kerhohuoneet, pesulat ja yhteiskeittiöt

Saunat ja kerhohuoneet pysyvät suljettuina toistaiseksi. Pesulat syvät asukkaiden käytössä, mutta ennen pesulan käyttöä ja sieltä poistuttaessa kädet on pestävä.

Yhteiskeittiöt pysyvät asukkaiden käytössä, mutta keittiössä asioidessa tulee noudattaa hyvää käsihygieniaa ja erityistä huolellisuutta. Yhteiskeittiöiden siivousta on tehostettu, mutta jokaisen asukkaan velvollisuus on huolehtia keittiön siisteydestä käytön jälkeen.

Huoltotyöt ja asuntokäynnit

Asunnoissa suoritetaan tällä hetkellä vain kaikkein kiireisimmät huoltotyöt.

Jos teet vikailmoituksen, varauduthan siihen, että työn suoritus saatetaan siirtää myöhempään ajankohtaan. Huoltoyhtiö arvioi ilmoitusten kiireellisyyden ja sopii kanssasi ilmoituksen aiheuttamista toimenpiteistä. Varmista siis asukassivuiltasi, että yhteystietosi ovat ajan tasalla. Jos korjausta vaativa vika ei ole kiireellinen, harkitse voisitko tehdä vikailmoituksen myöhemmin.

Jos olet jo tehnyt vikailmoituksen ja asunnossa oleskelee sairastunut, altistunut tai koronaviruksen vuoksi karanteenissa oleva henkilö, pyydämme perumaan vikailmoituksen ja tekemään uuden, kun asunnossa ei ole enää sairastuneita, altistuneita tai karanteenissa olevia henkilöitä.

Poismuuttoon liittyvät asuntotarkastukset

Pyydämme informoimaan asiakaspalvelua office@tys.fi, mikäli olet irtisanonut asuntosi, asuntoasi ei ole vielä tarkastettu ja asunnossa oleskelee sairastunut, altistunut tai koronaviruksen vuoksi karanteenissa oleva henkilö.

Ulkoliikuntapaikat

TYS:n asuntokohteiden yhteydessä olevat ulkoliikuntapaikat pysyvät edelleen auki Turun kaupungin linjausten mukaisesti. Asuntokohteiden yhteydessä olevat kuntopolut ja liikuntalaitteet, kuten ulkokuntosalit, ovat edelleen jokaiselle auki. Salien käytössä tulee kuitenkin noudattaa turvaetäisyyksiä ja valtioneuvoston linjauksia ihmisten kokoontumisesta. Laitteiden puhdistuksesta kannattaa huolehtia ennen käyttöä, ja varmuuden vuoksi on kuntoilla vaikka turvalliset käsineet kädessä. Tartuntavaaran minimoimiseksi on myös tärkeää, että liian moni ei pakkaudu harjoittelemaan samoille paikoille yhtä aikaa.

Noudata viranomaisten koronavirusohjeita

Noudata viranomaisten antamia ohjeita siitä, miten tulee toimia koronaviruksen ehkäisemiseen, tartuntaepäilyyn tai muihin koronavirukseen liittyvissä asioissa.

Lisätietoa:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta
Turun yliopistollisen keskussairaalan TYKS:in sivuilta
Valtakunnallinen koronaneuvonta: puh. 0295 535 535.
Tyks Akuutin puhelinneuvonnasta: puh. 02 313 8800 (auki 24h).
Turun kaupungin koronaneuvontapuhelin, p. 02 266 2714, (arkisin klo 8-15).

Suomen hallitus on linjannut, että kaikki julkiset kokoontumiset rajoitetaan kymmeneen henkilöön ja suositellaan välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla. Lisäksi ulkomailta palaavat suomalaiset ja Suomessa pysyvästi asuvat henkilöt on jäätävä kahden viikon karanteeniin Suomeen palatessaan. Lisätietoa hallituksen linjauksista saat Valtioneuvoston verkkosivuilta