Skip to main content
Uutiset

Uusi kiinteistöjohtaja Anssi Aalto on aloittanut säätiön palveluksessa

By 4.6.20218 kesäkuun, 2021Ei vielä kommentteja

Lokakuussa 2020 Anssi Aalto selaili sunnuntain Turun Sanomia ja hänen silmiinsä osui mielenkiintoinen työpaikkailmoitus. Turun Ylioppilaskyläsäätiöpitkäaikainen kiinteistöjohtaja Ismon Aaltonen oli jäämässä eläkkeelle ja säätiölle haettiin uutta kiinteistöjohtajaa.

”Tehtävä vaikutti todella mielenkiintoiselta ja uudelta haasteelta työuralle, joten päätin hakea paikkaa. Ilokseni tulin myös valituksi”, kertoo Aalto.

Aalto aloitti työhönsä tutustumisen huhtikuun alussa ja otti kiinteistöjohtajan tehtävän vastaan toukokuun alussa 2021. Hän siirtyi säätiön palvelukseen rakennusliike Skanskan palveluksesta. Aiemmassa työssä tutuksi tulivat erilaiset uudisrakennusprojektit.

”Olen aiemmin työskennellyt rakennusliike Skanskalla 20-vuotta erilaisissa suunnittelu- ja rakennuttamistehtävissä. Työssäni olin mukana aika laajalla skaalalla erilaisissa rakennusprojekteissa aina asuntorakentamisesta toimitilarakentamiseen Varsinais-Suomen alueella”, kuvaa Aalto.

Tuttuja ja uusia mielenkiintoisia tehtäviä

Myös uudessa tehtävässä työ jatkuu uudiskohteiden parissa, mutta mukana on myös paljon uusia mielenkiintoisia tehtäviä. Aalto tiimeineen huolehtii myös säätiön olemassa olevan kiinteistökannan huollosta ja kunnossapidosta. Hän kehuu uusia työkavereitaan mukaviksi ja osaaviksi.

”Minut on otettu säätiöllä valtavan hyvin vastaan ja meillä on täällä mukava osaava porukka. En ole aiemmin työskennellyt opiskelija-asumisen parissa ja tämä on uusi mielenkiintoinen maailma. Olen oppinut paljon uutta ja odotan innolla tulevia projekteja ja uusia haasteita”, kehuu Aalto.

Tulevien vuosien merkittävinä rakennusprojekteina Aalto näkee säätiön rakenteilla olevan Tyyssijan sekä Kylänkulman, jonka kaavoituksen odotetaan valmistuvan alkusyksystä. Myös olemassa olevasta kiinteistökannasta huolehditaan jatkuvasti.

”Säätiön strategiassakin on mainittu tavoitteena uudistuotannon kasvattaminen. Sen kanssa tehdään varmasti töitä tulevina vuosina, mutta korjaamme ja kunnostamme koko ajan myös olemassa olevia kiinteistöjä merkittävällä summalla vuosittain”, kertoo Aalto.

Tavoitteena asumisen energiapäästöjen vähentäminen

Tärkeiksi tulevaisuuden tavoitteiksi Aalto mainitsee myös asumisen energiapäästöjen vähentämiseksi sekä säätiön vuoteen 2029 asetetun hiilineutraaliustavoitteen.

”Säätiön hiilineutraaliustavoite on merkittävä ja tärkeä strateginen tavoite. Kiinteistöjen hiilijalanjäljen laskenta on käynnissä ja hiilineutraaliustietokarttatyö on aloitettu. Teemme siis suunnitelman siitä, miten tulemme tavoitteemme saavuttamaan ja alamme työstää sen jälkeen itse toteutusta”, Aalto kuvailee.

Asumisen energiapäästöjä vähennetään myös yhteistyössä muiden Turun alueen toimijoiden kanssa. Säätiö on mukana Euroopan komission Horisontti 2020 -puiteohjelman rahoittamassa RESPONSE-hankkeessa, jossa Ylioppilaskylän alueesta pyritään tekemään energiapositiivinen asuinalue mm. kehittämällä älykkäitä ja hiilineutraaleja energiantuotannon ja talotekniikan ratkaisuja.

”RESPONSE-hankkeessa pääsemme pilotoimaan Ylioppilaskylän alueella erilaisia tapoja vähentää asumisen energiankulutusta ja pienentää asumisen hiilijalanjälkeä. Tällaisten hankkeiden kautta emme pääse vain helpottamaan asukkaiden ilmastoystävällistä asumista, mutta myös pystymme pitämään asumisen ylläpitokustannukset kurissa ja tarjoamaan tulevaisuudessakin opiskelijoille edullisia ja laadukkaita asuntoja”, toteaa Aalto.

Innokas penkkiurheilija

Vapaa-ajalla Aalto myöntää olevansa innokas penkkiurheilija. Jääkiekko on oma suosikkilaji, mutta myös kaikenlainen muu urheilu kiinnostaa. Tulevaa kesää on tituleerattu mediassa urheilun superkesäksi ja se näkyy myös Aallon kesäsuunnitelmissa.

”Hienoa, että Tepsi pärjäsi hyvin jääkiekossa ja oli hopealla. Olen myös ilolla seurannut jalkapalloa ja sitä, että Suomi on mukana EM-kisoissa ja nyt käynnissä olevia jääkiekon MM-kisoja. Myöhemmin kesällä pääsee katsomaan vielä Olympialaisia. Muille kesän suunnitelmille korona asettaa omat rajoitteensa, mutta aikomuksena on viettää aikaa mökillä perheen kanssa, kuvaa Aalto.