Skip to main content
Uutiset

SPR:n Olkkari – Loungessa asukkaat voivat löytää uusia ystäviä

”Moikka, tervetuloa! Mitä kuuluu? Hello, welcome! How are you?”, kyselee Kai Saarto astuessaan sisään Tyyssijan yhteistilaan.

Saarto työskentelee Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piiritoimistolla projektityöntekijänä ja on syksyn mittaan järjestänyt keskiviikkoiltaisin SPR:n Olkkari – Lounge -nimellä kulkevia iltoja Tyyssijan kerhohuoneella ja TYS n´ Chill -yhteistilassa TYS:n asukkaille ja muille turkulaisilla nuorille.

”Keväällä 2022 päätimme ottaa opiskelijat yhdeksi SPR:n nuorisotyön erityiseksi painopisteeksi. Taustalla oli SPR:n julkaisema Yksinäisyysbarometri, jonka tuloksista kävi ilmi, että opiskelijat olivat yksi suurimmista usein yksinäisyyttä kokevista ryhmistä. Totesimme silloin työparini Elina Jalosen kanssa, että meidän pitää löytää Ylioppilaskylästä paikka, jossa SPR voi järjestää säännöllisesti viikoittain toimintaa”, sanoo Saarto.

Saarto kertoo, että tavoitteena on järjestää ilmaista ja mielenkiintoista tekemistä nuorille aikuisille. Samalla osallistujat voivat tutustua toisiinsa ja kenties löytää myös uusia ystäviä, joiden kanssa voi viettää aikaa tapahtumien ulkopuolellakin.

Monipuolista ohjelmaa

Syksyn aikana ohjelmassa on esimerkiksi ollut leffa- ja peli-iltoja, päihdekasvatusta ja suuren suosion saanut Clothing Swap, jossa asukkaat saivat tuoda mukanaan vaatteita, joita eivät enää tarvinneet ja vaihtaa niitä keskenään. Kahvia ja pikkupurtavaa on aina tarjolla.

”Toimintamme yhdistää monia SPR:n toimintamuotoja. Ystävätoiminta ja kotoutumisen tukeminen toteutuvat viikkotapaamisissa ihan siinä, kun ihmiset ystävystyvät keskenään. Lisäksi haluamme tuoda SPR:ää tutuksi, mitä toteutetaan erilaisten koulutusten ja pop up -auttamistapahtumien kautta”, kuvaa Saarto.

Tällä kertaa ohjelmassa on joulukorttien askartelua ja joulutorttujen leipomista. Saarto asettelee torttutaikinalevyt sulamaan ja lämmittää glögiä samalla, kun SPR:n vapaaehtoinen Jenni Airola taiteilee osallistujien kanssa ensimmäisiä kortteja. Mukaan liittyy pikkuhiljaa enemmän ja enemmän innokkaita.

”Ylioppilaskylän väki on löytänyt Olkkari – Loungeen yllättävän hyvin. TYS:n viestintä, some-kanavat ja varsinkin puskaradio tuo lähes viikoittain uusia kasvoja paikalle. Keskimäärin illan aikana tapaamme noin 15 nuorta aikuista. Vastaanotto on ollut lämmin ja jopa innostunut. TYS’n Chillissä ryhmätöitä keskiviikkoisin tekevät opiskelijat ovat olleet ymmärtäväisiä, vaikka toimintamme onkin joskus äänekästä ja tilaa vievää. Tarjoamme heillekin samalla kahvit”, kertoo Saarto.

Toiminta jatkuu myös keväällä

Korttien jälkeen vuorossa on joulutorttujen leipomista. Perinteisten mallien lisäksi osallistujien käsissä taikinasta loihditaan aivan uusia torttumalleja, jotka paistamisen jälkeen katoavat nopeasti tarjoilulautaselta parempiin suihin. Osa tekee ja pääsee maistelemaan torttuja ensimmäistä kertaa. Saarto kertookin, että iso osa kävijöistä on ulkomailta Suomeen tulleita opiskelijoita, joille toiminnan kautta voidaan myös tarjota mahdollisuuksia tutustua suomalaiseen kulttuuriin.

Iltoja on tarkoitus jatkaa vuoden vaihteen jälkeenkin. Saarto sanoo, että keväällä mukaan lisätään myös SPR:n sovellettuja koulutuspaketteja, esimerkiksi arjen ensiapukoulutusta.

”Toimintaa on tarkoitus jatkaa toistaiseksi, eli niin kauan kuin meillä on kiinnostuneita kävijöitä ja tila käytössä. Puhetta on ollut mm. saunan ja avantouinnin mahdollistamisesta turvallisessa ja tutussa porukassa. Alkukeväästä menemme myös yhdessä Kupittaalle luistelemaan ja loppukeväästä pyrimme tekemään isomman retken johonkin mielenkiintoiseen pääkaupunkiseudun kohteeseen. Lisäksi Clothing Swap -vaatteidenvaihtotilaisuuksia järjestämme jatkossa säännöllisesti”, kuvaa Saarto.