Blogi

Dilemma nimeltä loma

Kesä on parasta aikaa lomailla, mutta mitä jos silloin vain lomailee ja se kostautuu syksyllä tiliä katsoessa. Klassinen ongelmatilanne, jonka opiskelija kohtaa keväisin. Itse päädyin aikanaan yhdistelmäratkaisuihin ja syömään ehkä hiukan enemmän Myllyn paras -vehnämakaronia.

Se joka keväinen paniikki

Keväisin viimeistään tammikuun lopussa iski aina hakupaniikki ja päättäväisyys: tänä vuonna olen ajoissa liikkeellä ja hommaan oman alan kesätöitä kesäksi. Lopputulos: töitä siivoojana, myyjänä tai varastotyöläisenä, kunnes maisterivaiheessa kesähessuna tutkijana laboratoriossa. Kesätyöhaku on brutaalia: ottajia on enemmän kuin töitä ja itse olin vielä huono hakemusten kirjoittaja siihen aikaan. Parina kesänä vuokratyöt pelastivat. Ei se ennakkopaniikkia silti lieventänyt, vaikka tiesi tuosta mahdollisuudesta.

Viime hetken haut

Voisi luulla, että kaikki työt ovat jo Turussa menneet, kun ottajia on yli 40 000 korkeakoululaista ja siihen päälle vielä muut. Sitä kuuluisaa kirvestä tai lapiota ei vielä kannata kuitenkaan kaivoon heittää. Kesäksi tai alkusyksyksi voi hyvin vielä löytää esimerkiksi lyhyitä työkeikkoja. Vuokratyöyritykset, kuten Barona, VMP ja Legioona palkkaavat usein kesäisin myös lyhyisiin keikkatöihin. Toki tulojen määriä on vaikeaa ennustaa, sillä vuoroja voi olla vaihtelevasti. Turku on kesällä lisäksi täynnä tapahtumia ja moniin tapahtumiin rekrytoidaan vain muutamia viikkoja ennen ylimääräistä työvoimaa. Joten kannattaa pitää silmäillä ilmoituksia ja päätyä vaikka Ruisrockiin lakumyyjäksi, jos niin tahtoo.

Lomailijan omatunto

Kesän tienestit tarkoittavat yleensä, että talvella voi matkustella, syödä enemmän tai käydä rauhassa opiskelijatapahtumissa. Pitkän akateemisen vuoden jälkeen on myös tärkeää levätä. Opiskelijana pidin yleensä viikon kahden loman joko juuri ennen töiden alkua tai heti niiden päättymisen jälkeen. Pari viikkoa lomailua saattoi toki tuntua lompakossa, mutta hetkellinen täystauko kaikesta oli parhautta.

Graduaikoina lomaileminen oli haastavaa. Ajatukset halusivat salakavalasti piipahtaa gradussa, gradutuksesta tuli tuttua ja lomailusta melkein syyllinen olo: miksi vain lomailla, kun voisi kirjoittaa tai olla töissä? Lopulta sitä oli töissä, gradu odotti ja samalla gradutti. Valmistuneena ja toivon mukaan viisaampana jaan neuvomisenkin riskillä neuvon: ottakaa loma lomana. Sen ei tarvitse olla pitkä, jo viikko riittää rentoutumiseen ja sen jälkeen huomattavasti tehokkaampaa palata takaisin kouluhommien pariin.

Lyhyt breikki kaikesta antoi sopivasti lisäpotkua syksyyn ja kurssit tuntuivat alkuun aina kevyemmiltä, kunnes kaupunkikaamos ja -arki iski. Sitäkin suuremmalla syyllä, lomaile nyt, kun on valoisaa tai, kun on mahdollisuus liikkua valoisaan aikaan. Lomalla saa ihanasti rytmittää päivänsä, miten haluaa. Marraskuussa ehtii kyllä istua sisällä ja nenä kiinni kirjoissa, kun kaupunkikaamos on päällä.

Lomailla malttaville

Turku on vallan mainio kesäkaupunki, kirjava kokoelma tapahtumia ja luonto ihastuttavan lähellä. Kaupungin sisältä löytyvät kevyet reitit Ruissalosta, Hirvensalosta ja Katariinan laaksosta. Retket Littoisten järvelle, Nautelan koskelle ja Kuhankuonolle ovat tehtävissä pyörällä, fölläreillä tai Fölin busseilla. Saaristoon pääsee näppärästi bussien ohella laivoilla jokirannasta.

Markkinatapahtumat kuten Keskiaikaiset markkinat ovat markkinaystävien laatuaikaa. Keskiaikaiset ovat oma suosikkini ja siellä on kiva käydä kävelemässä ystävien kanssa, vaikka ei ostaisi mitään. Samalla voi käväistä joen toisella puolella kirjastossa. Kirjastossa on myös ilmastointi, mikä teki siitä viime kesänä yhden omista suosikkipaikoista uimarantojen ohella.

Turun kesästä löytyy onneksi paljon myös musiikkia, festarien ohella monet pienemmät tapahtumat tarjoavat musiikkia niin kaduilla kuin pubeissa. Jokilaivoilta löytyy kesäisin pieniä bändejä ja dj:tä, joiden tahdissa on hyvä viettää kesäiltoja rennossa seurassa. Oma klassikko on käydä lähikaupoissa kaverien kanssa ja suunnata jokirantaan fiilistelemään minipiknikille omien juomien kanssa. Paikka kannattaa valita hyvin, saa samalla nauttia kahviloiden tai jokilaivojen artisteista.

Lomailla malttavilla on edessä pykälää latautuneemmat akut, myös (kesä)työnhaun, gradun ja opparin kirjoittamisen keskellä on hyvä ottaa täysi breikki. Kuulostaa hurjalle, mutta on se sen arvoista. Loma tarkoittaa hetkeä tehdä juuri sitä mitä haluaa haluamallaan budjetilla. Onneksi asutaan kaupungissa, joka tarjoaa moneen budjettiin sopivia virikkeitä maksuttomista puistojoogista musiikkifestivaaleihin. Turussa on opiskelijan ja työntekijän hyvä olla.

 

Kirjoittaja Siina Alaranta on Opiskelijakaupunki Turun viestintäsuunnittelija, Turun yliopiston alumni ja entinen TYSsiläinen.

Ai, että mikä oli? Opiskelijakaupunki Turku tekee töitä opiskelijoiden hyvinvoinnin ja onnellisuuden eteen tekemällä yhteistyötä alueen korkeakoulujen, kaupungin ja yritysten kanssa. Opiskelijakaupunki Turku järjestää mm. syksyisin Study in Turku -messut. Messujen tapahtuma on jo julki: Study in Turku 2019

Instagramissa kuulee opiskelijakulttuuritärppejä sekä fiilistelyä turkulaisesta opiskelijakulttuurista.
Facebook tarjoilee tärppejä tapahtumiin, yrityskontakteihin ja hyvinvointiin uutisten ohella.
Nettisivuilta löydät infot ja tiedot Turusta opiskelijakaupunkina sekä ajankohtaisia uutisia.

#studyinturku #opiskelijakaupunki #opiskelijakaupunkiturku