Blogi

Tule meille katsomaan kissavideoita!

Kirjoitin TYS:n nettisivuille muutama vuosi sitten kompleksisesta suhteestani sosiaaliseen mediaan. Suhteessa ei ole tapahtunut merkittävää kehitystä, mutta teksti sai niin paljon tykkäyksiä, että tunnen tarvetta avautua asiasta uudestaan.

Kesällä 2017 tilanne oli siis se, että minulla ei ollut yhtään kaveria Facebookissa. Instagramissa minulla oli kuusi seuraajaa, mutta ei yhtään julkaisua. Facebookin suhteen tilanne on muuttumaton, mutta Instassa minulla on nykyään yksi julkaisu ja peräti 33 seuraajaa.

Ainoa julkaisuni käsittelee Turun kaunistamisrahaston helmikuista kasvihuoneprojektia. Instagramin henki valtasi minut katsellessani valoa, värejä ja kukkia ryöppyävä kasvihuonetta talven pimeyden keskellä. Odottamaton postaus vähintäänkin tuplasi seuraajamääräni ja nyt me kaikki odottelemme jännittyneinä mahdollista seuraavaa ulostuloani.

Seurattavien Instagram-tilien osalta olen noudattanut äärimmäistä malttia. Mielestäni some orjuuttaa ja olen ainakin toistaiseksi päättänyt olla seuraamatta uskollisia kannattajiani. Saatan kyllä omaehtoisesti ja salaa stalkkailla kiinnostavia tilejä, mutta säännöllistä kuvavirtaa en kaipaa muilta kuin Hesarilta. TYS:n lisäksi seuraan JYY:n toiminnanjohtajaa, joka havaittuamme toisissamme sukulaissieluisuutta, lisäsi itse itsensä minulle seurantaan.

Viime päivinä olen kuitenkin tuntenut outoa tarvetta ryhtyä seuraamaan erästä atleettista ja fotogeenista kissaa. Facebookin ohella olen aina ihmetellyt ihmisten kiinnostusta katsella kissavideoita. Vaikka olen kovin eläinrakas, en ole koskaan asiaa ymmärtänyt, tosin en ole sattuneesta syystä niitä katsonutkaan. Nyt kaikki on toisin. Kehitysversioni esitteli pari viikkoa sitten kurssikaverinsa kissan kuvia ja videoita. Se oli menoa. Katsoin junamatkalla Turku-Oulu kaikki elikon julkaisut ja nyt huomaan päivittäin hamuavani uusia.

Mistä tässä on kysymys? En tiedä itsekään, mutta väitöskirjatasoinen tutkimus asiasta kiinnostaisi. Seuraamaan en arvaa ryhtyä, mutta Instagramin tarinat ovat selvästi minun juttuni.

Toiveikkaiden seuraajieni ei kuitenkaan kannata pidättää hengitystään odotellessaan aluevaltaustani Instagram Stoorien saralla. Kissan käyttäjänimeäkään en taida julkaista, koska en edelleenkään ole varma, miten somessa toimii GDPR. Sen sijaan suosittelen kaikille TYS:n uusien asukasbloggarien Instagram Storyja. Myös niissä on ollut tällä viikolla kissavideoita!

Pirjo Lipponen-Vaitomaa

Asiakkuus- ja viestintäjohtaja, TYS