Kuntarahoitus – Tiedote 12.6.2020
Kuntarahoituksen yhteiskunnallinen rahoitus on suunnattu erityisen vaikuttaville ja laaja-alaista yhteiskunnallista hyötyä tuottaville hankkeille. Ensimmäiset kuusi hanketta on nyt valittu mukaan yhteiskunnallisen rahoituksen portfolioon.
Yhteiskunnallista rahoitusta voivat saada Kuntarahoituksen asiakkaat eli kuntasektorin yhteisöt sekä valtion tukeman yleishyödyllisen asuntotuotannon toimijat. Rahoitettavien hankkeiden on sisällyttävä jollekin Kuntarahoituksen yhteiskunnallisen rahoituksen viitekehyksen osa-alueista, joita ovat asuminen, hyvinvointi ja koulutus. Hankkeiden on edistettävä yhdenvertaisuutta, yhteisöllisyyttä, hyvinvointia tai kuntien tai niiden alueiden elinvoimaa.
– Kuntarahoituksen asiakkaat vastaavat merkittävästä osasta suomalaisen yhteiskunnan rakentamisen ja infrastruktuurin investoinneista. Investointien tarvetta, hyötyjä ja taloudellisia vaikutuksia on tarkasteltava pitkällä aikavälillä ja laajasti paitsi taloudellisten, myös sosiaalisten ja ympäristövaikutusten näkökulmasta, sanoo Kuntarahoituksen rahoituksesta vastaava johtaja Aku Dunderfelt.
– Yhteiskunnallisilla investoinneilla on paljon laajempia vaikutuksia kuin usein ajatellaan. Esimerkiksi kirjasto tai uimahalli vaikuttaa monin eri tavoin ihmisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja alueensa yhteisöön, Dunderfelt havainnollistaa.
Ensimmäiset yhteiskunnallisen rahoituksen hankkeet hyväksyttiin toukokuun lopussa. Hankkeet hyväksyy kolmejäseninen arviointiryhmä, johon kuuluvat toiminnanjohtaja Jouni Parkkonen Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät KOVA ry:stä, kuntatutkija Jenni Airaksinen Tampereen yliopistolta sekä yhteiskunnallisen rahoituksen tuotevastaava Päivi Petäjäniemi Kuntarahoituksesta.
– Ensimmäiset hyväksytyt yhteiskunnallisen rahoituksen hankkeet ovat hyviä esimerkkejä vaikuttavien investointien kirjosta. Esimerkiksi koulujen ja opiskelija-asuntojen hyvällä suunnittelulla voidaan vaikuttaa laaja-alaisesti lasten ja nuorten turvallisuudentunteeseen ja yhteisöllisyyteen. Se lisää hyvinvointia, mutta myös ehkäisee syrjäytymistä, Päivi Petäjäniemi sanoo.
Hyväksytyt yhteiskunnallisen rahoituksen hankkeet
- Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoas, useita kohteita
Rakennusten pitkään elinkaareen panostaminen on ympäristön kannalta kestävää kaupunkirakentamista. Opiskelijoiden yhteisöllisen ja laadukkaan asumisen avulla tuetaan nuoria heidän elämänsä merkittävässä nivelvaiheessa, millä luodaan edellytyksiä aktiivisen ja hyvinvoivan arjen rakentumiselle ja estetään syrjäytymistä.
- Karstulan yhtenäiskoulu, Karstula
Toimivat, terveelliset ja turvalliset varhaiskasvatuksen ja opetukset tilat ovat perusta lasten, nuorten ja opetushenkilökunnan hyvinvoinnille. Turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukevat ratkaisut voivat vaikuttaa merkittävästi lasten ja nuorten itsetuntoon ja myöhempään elämään. Koulun käyttö kyläkeskuksena tuo kylätaajamaan elävyyttä ja vahvistaa yhteisöllisyyttä ja lisää kunnan vetovoimaa.
- Setlementtiasunnot, Jousenpuistonkatu, Espoo
Setlementtiasuntojen asumiskonsepti on erittäin ansiokas, monipuolistaa normaaliuden käsitettä, integroi erityisryhmiin kuuluvia muuhun yhteiskuntaan ja tukee kaikkien asukkaiden yhteisöllisyyden vahvistumista.
Yhteisöllisten asumisratkaisujen myötä erityisryhmät pääsevät osallisiksi tavallista asuinyhteisöä, mikä vähentää yksinäisyyttä, lisää osallisuutta ja estää syrjäytymistä ja vähentää laitosmaisen asumisen ja hoidon tarvetta. Osa kohteen asukkaista on maahanmuuttajia, minkä vuoksi hanke voi syvällisesti edistää asukkaiden integroitumista.
- Sodankylän kunta, Hyvinvointikeskus Sopukka
Hankkeen perusteluja pidettiin erittäin painavina. Pohjois-Suomen olosuhteet ovat poikkeuksellisia pitkien välimatkojen vuoksi ja alueelliset haasteet mittavia. Hyvinvointikeskus Sopukan toimintamalli tehostaa asiantuntijaresurssien käyttöä, tehostaa hoitoketjuja, parantaa merkittävästi alueen asukkaiden turvallisuutta ja lisää alueen vetovoimaisuutta.
- Turun Ylioppilaskyläsäätiö, Tyyssija, Turku
Kohde on kokonaisuudessaan kunnianhimoinen kestävän kehityksen hanke, jossa on monipuolisia ympäristön ja yhteisöllisyyden kannalta vaikuttavia elementtejä. Opiskelijoiden yhteisöllisen ja laadukkaan asumisen avulla tuetaan nuoria heidän elämänsä merkittävässä nivelvaiheessa, millä luodaan edellytyksiä aktiivisen ja hyvinvoivan arjen rakentumiselle ja estetään syrjäytymistä.
- Versonsilmu Oy, Versokoti
Toimivien ja turvallisten asuinratkaisujen myötä kehitysvammaisten lasten ja nuorten koulunkäyntimahdollisuudet paranevat. Lähellä palveluita asuminen lisää omatoimisuutta ja aktiivisuutta, mikä lisää merkittävästi henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Myös integroituminen muuhun yhteiskuntaan helpottuu, millä on pitkäkantoisia vaikutuksia asukkaiden tilanteeseen aikuisiällä.
Vastuullisen rahoituksen edelläkävijä Suomessa
Kuntarahoitus toi vuonna 2016 ensimmäisenä rahoituslaitoksena Suomeen vihreän rahoituksen. Yhteiskunnallisen rahoituksen tarjoajana se on ensimmäinen rahoituslaitos Pohjoismaissa.
Vastuulliset sijoituskohteet ovat yhä halutumpia kansainvälisillä pääomamarkkinoilla. Varat yhteiskunnalliseen rahoitukseen hankitaan kohdennetuilla yhteiskunnallisilla joukkovelkakirjalainoilla, ja niihin kohdistuu suuri sijoittajakysyntä. Kuntarahoitus oli vuonna 2016 Suomen ensimmäinen ympäristöinvestointeihin kohdennettujen joukkovelkakirjojen eli vihreiden bondien liikkeeseenlaskija. Myös yhteiskunnallisten joukkovelkakirjalainojen liikkeeseenlaskijana se on eurooppalaisten rahoituslaitosten eturintamassa.