Blogi

Teepeeäs teepeeäs!

Jalkapallo on minulle hyvin lähellä sydäntä. Olen seurannut sitä enemmän tai vähemmän aktiivisesti vuodesta 2008 lähtien, kun Espanja voitti EM-kisoissa kultaa – siitä lähtien olen myös fanittanut espanjalaista jalkapalloa ja seuraillut La Ligaa sekä tietysti arvokilpailuja. Jääkiekko ei ole koskaan kolahtanut samalla tavalla, enkä ole sitä viitsinyt telkkarista juurikaan seurailla.

Turkuun muutettuani kävin kuitenkin katsomassa ensimmäistä kertaa jääkiekkomatsia paikan päällä. Peli oli TPS:n peli Turun Gatorade-areenalla, ja muistaakseni se päättyi vieläpä TPS:n voittoon. Jääkiekkoa oli yllättävän mielenkiintoista seurata livenä. Se oli mukavan nopeatempoista ja jännittävää, ja vaikka jouduinkin usein tarkistamaan vieressä istuvalta paremmalta puoliskoltani, mitäs nyt tapahtuikaan ja mitäs säännöt sanovat tästä ja tästä tilanteesta, pääsin äkkiä mukaan fiilikseen.

Toinen jääkiekkomatsini oli tämän vuoden keväällä, jälleen TPS:n ottelu koti-Turussa. Tälläkin kertaa ottelua oli hyvin mielenkiintoista seurata, ja olin jo päättänyt, että alan kunnon turkulaisena kannattaa TPS:ää. Ja myöhemmin keväällä löysin itseni monena iltana katsomasta telkkarista Suomen jääkiekkopelejä MM-kisoissa. Ihan niin kova fani en vielä ole, että olisin lähtenyt juhlimaan voittoa torille, mutta kyllä tässä syksyn tullen ja kauden taas alkaessa kutkuttelee hieman mennä katsomaan pelejä Gatoradelle.

Pelejä pyörii Gatoradella mukavasti koko syksyn, ja hinnatkaan eivät päätä huimaa. Opiskelijat saavat vieläpä alennusta, joten lippujen hinnat pyörivät 10 ja 20 euron välillä. Gatoradelle pääsee mukavasti bussilla, pyörällä tai jopa kävellen (riippuen hieman omasta asuinpaikasta).

Vinkki vitonen: Pelin jälkeen ei valitettavasti voi enää ostaa nakkimukia, kuten vanhaan hyvään aikaan Gatoraden vielä ollessa HK-Areena, mutta tunnelmaan pääsee hyvin myös kotosalla, jossa voi koota oman nakkimukin. Vaihtoehtoisesti voi myös ostaa Gatoradelta nakkiveneen, mutta eihän se nyt ole ollenkaan sama asia kuin nakkimuki! 🙂

TPS:n pelit löytyvät joukkueen nettisivuilta: https://hc.tps.fi/ottelut/

Bloggari: Heta Hovi