Skip to main content
Blogi

Täsmävinkit opiskelijavappuun

By 26.4.201929 huhtikuun, 2019Ei vielä kommentteja

Vappu on tänä vuonna tosi aikaisin. Tai sitten pääsiäinen on vain tosi myöhään. Joka tapauksessa on aivan hassua, että pari viikkoa pääsiäisen jälkeen on jo vappu. Omat vappuni olen jo 16-vuotiaasta asti viettänyt vapputansseissa, mutta viime vappuna päätin kokeilla ensimmäistä kertaa opiskelijavappua. Ainakin oikeustieteen opiskelijoiden vappu kestää parhaimmillaan reilun viikon, ja viitseliäimmät osallistuvat juhlintaan joka päivä, mutta mitkä ovat niitä juttuja joita ei missään nimessä kannata missata? Itse joudun tänä vuonna hieman valikoimaan, mihin tapahtumiin osallistun, sillä kaksi seminaarityötä eivät kirjoita itse itseään ja pariin tenttiinkin pitäisi lukea. Seuraavia vappujuttuja ei kannata jättää välistä, vaikka aika olisikin kortilla:

Viime vuoden päivätsitsien juhlalook. Mikä parasta, vappuna saa käyttää haalareita vaikka joka päivä!

Taidemuseonmäen lakitus

Vapun kohokohta on, kun vapunaattona kaikki Turun opiskelijat kokoontuvat taidemuseonmäelle kuuntelemaan puheita ja painamaan kaikki yhtä aikaa ylioppilaslakit päähänsä. Hetki on juhlallinen, ja ainakin viime vuonna saimme nauttia myös hyvästä säästä. Lakituksen jälkeen skumppapullot poksahtelevat ja opiskelijat siirtyvät kuka minnekin jatkamaan vapun juhlintaa. Me varasimme viime vuonna pöydän Niskasta, johon suuntasimme ystäväporukalla, ja sinne olemme menossa tänäkin vuonna.

Sitsit

Meillä on tarjolla muutamatkin sitsit vapun aikoihin, mutta parhaat ovat ehdottomasti Lexin ja P-klubin yhteiset päiväsitsit. Toisin kuin perinteiset iltasitsit, päiväsitsit alkavat jo iltapäivällä. Se ei kuitenkaan menoa haittaa, päinvastoin! Viime vuonna päiväsitseillä oli todella hauskaa. Jos sinulla on mahdollisuutta osallistua vappuna joillekin sitseille, kannattaa tämä mahdollisuus ehdottomasti hyödyntää.

Vappuaaton juhlintaa lakituksen jälkeen – ja ilmapallot tietysti messissä mukana!

Tivoli

Niin kauan kuin olen asunut Turussa, on Kupittaalle noussut vapun aikoihin Tivoli Sariola, joka tarjoaa hauskoja laitteita ja juhlatunnelmaa. Vappuna järjestetään myös Mayday Mayhem -tivolitapahtuma, johon en ole tosin koskaan osallistunut – kiertelen mieluummin Tivolissa rauhassa silloin, kun se ei ole aivan täynnä opiskelijoita. Tivoli kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa!

Vappubrunssi

Brunsseja tarjotaan ympäri Turkua, mutta kaikkein paras vappubrunssi syntyy ystävien kesken rennosti kotioloissa. Viime vuonna järjestimme ystävieni kanssa vappubrunssin, johon jokainen toi jos jonkinlaista syötävää. Nakit ja perunasalaatti ovat tietysti aivan ehdottomat, mutta lisäksi brunssipöytään voi askarrella esimerkiksi itsetehtyjä munkkeja, pasteijoita tai patonkia. Sipsit toimivat tietysti myös aina, ja brunssin kruunaa kuplajuoma ja tietysti sima.

Mikäli sää sallii, voi vappubrunssin pitää myös ulkoilmassa. Vartiovuorenmäki, Kupittaanpuisto ja Puolalanpuisto ovat mainioita brunssipaikkoja aurinkoiselle kelille. Viime vuonna sateisen kolea vapunpäivä ei houkutellut pistämään nenäänsä ulos, mutta ehkä tänä vappuna on sääkin parempi. Jos ei nyt ihan räntää tulisi, niin olisin positiivisesti yllättynyt… 🙂

Viime vuoden vappubrunssia – jo pelkkä kuvan katsominen nostattaa veden kielelle!

Ilmapallot

Onko mitään romanttisempaa kuin saada armaaltaan vappuna suurensuuri helium-ilmapallo suloisella kuvalla varustettuna? Ei varmasti ole! Viime vuonna sain todella söpön Nasu-ilmapallon, mutta koska siinä oli ilmeisesti jokin valmistusvirhe, se tyhjeni melkein heti. Reilu ilmapallonmyyjä antoi minulle korvauksena uuden, myös Nalle Puh -teemaisen pallon, ja ilmapallojeni kanssa sitten seikkailin tyytyväisenä juhlimassa vappua. Ilmapallonmyyjiä löytyy vappuna Kauppatorilta, joten sieltä voi kätevästi käydä hankkimassa itselleen (tai sille armaalle) vappupallon.

Täällä ollaan jo valmiina, vappu 2019 bring it on!