Blogi

Syysflunssa

Se on lähes jokasyksyinen vieras, halusi sitä tai ei (tai no, kukapa nyt varsinaisesti haluaisi?). Kun ihmiset laitetaan kesän jälkeen taas toistensa kanssa samaan kouluun tai työpaikkaan, alkaa aina perinteinen syysflunssakausi. Ensin kipeänä on yksi, sitten toinen, ja lopulta lähes jokainen vuorollaan.

Minun syysflunssavuoroni koitti jo syyskuussa. Selvisin onneksi ilman kuumetta pelkällä kurkkukivulla ja järkyttävällä yöllisellä yskällä (joka pysyi kurissa hyvällä yskänlääkkeellä). En joutunut olemaan pois töistä enkä treeneistä flunssan takia, mikä oli minulle kovin tärkeää – on inhottavaa, kun on juuri päässyt kiinni arkirutiineihin ja sitten tulee jokin ärsyttävä pöpö joka sekoittaa kaikki kuviot.

Miten syysflunssaa sitten voisi ehkäistä? Minä olen vähän sitä mieltä, että flunssa tulee jos on tullakseen, eikä liian varovaiseksi voi ruveta. Tietysti pitää pukeutua lämpimästi (asia, jonka itse ainakin tänä syksynä mokasin, koska syksy tuli jotenkin varkain eikä aamuisin osannut aina varautua todella kylmään säähän) ja syödä kunnolla. Hyvät yöunet ovat myös tärkeitä, että vastustuskyky pysyy kunnossa.

Entä sitten, jos näyttää siltä, että flunssa kaikesta varovaisuudesta huolimatta kolkuttelee ovelle? Omia taikakeinojani ovat hunajatee ja apteekista saatava Echinaforce-rohto. Jälkimmäinen on niin järkyttävän makuista, että sen alas saaminen voi tuntua haasteelliselta, mutta se tuntuu oikeasti auttavan. Tämän syksyn oireisiin auttoivat myös Strepsils-pastillit ja kunnon yskänlääke. Heti kun flunssaoireita alkaa häämöttää näköpiirissä, kannattaa ryhtyä taisteluun flunssaa vastaan kaikin keinoin.

Lepo on tietysti myös hyvä keino kipeyden torjumiseen ja varsinkin jo iskeneestä kipeydestä toipumiseen. Omia suosikkijuttujani kipeänä on telkkarin katsominen – vaihtoehtoina ovat Muumit, Disney-leffat, Sinkkuillallinen tai Remppa vai muutto. Myös lukeminen toimii hyvänä lepäilyaktiviteettina. Kipeänä voi myös syödä hyvällä omalla tunnolla kipeysruokaa – omia lemppareitani ovat Lämmin kuppi –keitot ja musikkasoppa.

Tsemppiä kaikille syysflunssan kourissa kamppaileville! Muistakaahan pukeutua lämpimästi ja sadepäivänä vetää kumpparit jalkaan, jotta jalat pysyvät kuivina ja flunssat poissa!

Bloggari: Heta Hovi