Kotona Turussa teen aivan liian harvoin mitään mielikuvituksellista ruokaa. Yleensä menen sieltä missä aita on matalin ja kokkaan vain yksinkertaisen tomaattikastikkeen ja keitän sen kylkeen pastaa. Toinen vaihtoehto on mennä Assarille syömään. Kotona Savossa ruoan laittaminen on samalla myös yhteistä tekemistä ja niimpä yhtenä iltana teimme yhdessä pitsaa. Teimme kaksi pitsaa, joista toisesta teimme minulle lihattomana. Siitä tuli jopa niin hyvää, että muut alkoivat himoita kasvispitsaani.
Pitsapohjan ohje:
2 dl vettä
0,5 hiiva
1 tl suolaa
1 tl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
noin 3 rkl öljyä
Isän taikinaohje on todella helppo toteuttaa: Kädenlämpöiseen veteen sekoitetaan hiiva, sokeri ja suola. Siihen ripotellaan vähitellen jauhot. Taikina vaivataan takaiseksi ja lopuksi taikinaan sekoitetaan vielä öljy. Taikina kohotetaan lämpimässä ja vedottomassa paikassa niin pitkään, että se on paisunut kaksinkertaiseksi. Taikinasta saa joko kaksi pientä pellillistä tai kaksi pyöreää pitsaa.
Pitsan täytteeksi voi laittaa mitä ikinä haluaakaan, mutta tähän paistoin öljyssä ja grillimausteessa puolikkaan kesäkurpitsan, lisäsin päälle tomaattimurskaa, säilykeherkkusieniä, aura- ja mozzarellajuustoa, tuoreita tomaattisiivuja ja lopuksi kuorrutin pitsan juustoraasteella. Uunista tultuaan puristin pitsan päälle vielä hieman valkosipulia ja oreganoa.