Blogi

Historiasitsit ja lainapaita

Yliopiston urani hauskimpia tapahtumia ovat olleet sitsit, eli akateemisen pöytäjuhlat. Historian opiskelijat osaavat taatusti sitsata ja joka lukuvuosi juhlimme aikakin neljästi laulaen, syöden ja juoden. Joka keväiset perinnesitsit ovat historiasitsit. Tällä kertaa sitsasimme 1920-luvun salakapakka teemalla. Historiaan liittyvät teemat ovat kerta kaikkiaan lemppareitamme ja tälläkin kertaa juhlapaikkaamme (eli salakapakkaan) oli kerääntynyt paljon teeman mukaisesti pukeutuneita juhlijoita.

Muodin historiaa ja naisten pukeutumista pro gradussani tutkivana tämä oli minulle todella tervetullut teema ja siksi halusin panostaa asukokonaisuuteen täysillä. Aloinkin heti teeman julkaisun jälkeen pohtia asuani, kampausta ja meikkiä. Periaatteessa en halua ostaa mitään, mitä käytän vain kerran päälläni, joten pyrin etsimään vaatekaapistani kaiken mahdollisen valmiiksi. Valitettavasti minulta ei löytynyt asuuni sopivaa paitaa, joten päätin käväistä katsomassa pukuvuokraamosta. Lainahöyhenissä oli upeita 1920-lukulaisia jazz-tyttömekkoja ja niiden lisäksi löysin aivan täydellisen paidan kruunaamaan hieman konservatiivisemman 20-lukulaisen asukokonaisuuteni. Paitaa vielä hieman korjailtiin ihan minua varten, jotta se sopisi täydellisesti. Kun meikki ja hiukset oli laitettu, olin valmis astumaan 1920-luvun salaperäiseen ja mystiseen tunnelmaan.

Teemajuhlat ovat todella hauskoja ja opiskelijat keksivät mitä jännittävimpiä teemabileitä. Huonona puolena teemoissa on se, että kun teemaan haluaisi panostaa täysillä, se ei aina taloudellisesti ole mahdollista. Lisäksi koko ajan uusien vaatteiden ostaminen on hyvin epäekologista. Olen pyrkinyt aina etsimään kaiken mahdollisen omasta vaatekaapistani, lainannut kavereitani tai tehnyt asuja itse. Uuden asukokonaisuuden ostaminen vain yhden tilaisuuden takia tuntuu mielestäni turhalta. Jätteen ja kulutuksen vähentämiseen kuuluu olennaisesti myös vaatteiden karsiminen ja varsinkin uusien vaatteiden ostamisen karsiminen. En ole aiemmin lainannut vaatteita pukuvuokraamosta, mutta tämä ensimmäinen kertani oli hyvin positiivinen kokemus. Ja mitä järkeä on ostaa itselle vaatetta, jota käyttää vain kerran, kun voi lainata vaatteen halvemmalla? Aionkin ehdottomasti hyödyntää vielä uudelleen Lainahöyhenet-pukuvuokraamoa!
Meikin ja hiukset laitoin juhlia varten itse. Liituraitaisen hameen ostin muutama kuukausi sitten Uffin euron päiviltä. Helmet, samoin kuin muutkin korut, ovat omasta korulippaasta.

Bloggari: Oona Seppänen