Skip to main content
Blogi

Elämäni reissu: Kuuba

Quiton ja Galápagoksen seikkailujen jälkeen suuntasin matkani Kuubaan. Olen harrastanut tanssia nyt melkein 8 vuotta, ja salsaan tutustuttuani päätin, että jonain päivänä vielä matkustan tuon kaikkien tanssien kuninkaan alkulähteille Kuubaan. Olin siis haaveillut tästä reissusta kauemmin kuin mistään muusta matkasta koskaan. Odotukset maata kohtaan olivat jopa niin korkealla, että hieman pelkäsin perillä pettyväni, kun todellisuus ei vastaakaan vaaleanpunaisia haaveitani.

Pettymyksestä ei ollut tietoakaan! Kuuba valloitti sydämeni heti ensimmäisenä iltana, kun lentokentällä minua vastassa oli kohtelias ja hauska vanha taksikuskiherra vielä vanhemman autonsa kera ja kruisailimme Havannan pimeillä teillä reggaetonin soidessa radiosta. Olin varannut Kilroyn kautta viikon kiertomatkan, johon kuului reissut Havannaan, Viñalesiin ja Trinidadiin. Toiseksi viikoksi olin varannut itse majoituksen Havannasta.
Viñales oli ihanan unelias pikkukylä keskellä vehreää luontoa. Kylään kuului oikeastaan vain yksi ainoa pääkatu, jolta löytyivät kaikki ravintolat ja muut palvelut. Reissuuni kuului hevosratsastus tupakkafarmille, jossa sain tutustua sikareiden ja kahvin valmistukseen. Ihmiset olivat todella ystävällisiä ja sydämellisiä. Illat kuluivat Polo Montañez -salsabaarissa tanssien.

Trinidad oli viehättävä tuulahdus entisiltä vuosisadoilta. Kaupungin kadut olivat mukulakiveä ja värikkäät rakennukset ja puistot hurmasivat kauneudellaan. Myös Trinidadissa tein ratsastusretken läheiseen kansallispuistoon, jossa pääsin uimaan luonnonlähteessä vesiputouksen äärellä. Trinidadissa ohjelmaani kuuluivat myös salsatunti sekä kuubalaisen rumban oppitunti, ja illat vietin jälleen salsabaareissa tanssien. Toisena iltana salsailun jälkeen koin myös elämäni ensimmäisen yökerhon luolassa. Hikinen, mutta sangen miellyttävä kokemus (tarkalleen ottaen koko Kuuba oli melko hikinen kokemus, sillä lämpötilat huitelivat koko ajan 35:n yläpuolella ja ilma oli myös hurjan kosteaa)!

Havannassa vietin reissustani leijonanosan. Sitä on vaikea verrata edellä mainittuihin, sillä siinä missä edelliset ovat pikkukaupunkeja ja luonnon helmassa, on Havanna sykkivä suurkaupunki, joka ei koskaan nuku. Vaikka pohjimmiltani olenkin maalaisihmisiä, vei myös Havanna sydämeni aivan täysin. Vanha kaupunki oli todella kaunis ja idyllinen, kävely rantakatu Malecónilla oli suorastaan legendaarista, ja kaupunkibussilla sekä vanhalla taksilla pääsin näkemään kaupungin nähtävyyksiä aina trooppisesta metsästä hautausmaan kautta vallankumousmuistomerkille, josta näki koko kaupungin.

Entäs sitten se salsa? Kuten jo alussa mainitsin, päätavoitteenani oli tanssia päivät ja yöt läpeensä. Havannassa tämä onnistuikin vallan mainiosti, sillä löysin vanhasta kaupungista Casa del Son -tanssikoulun, joka tarjosi varsin edullisia ja laadukkaita yksityistunteja. Toisella viikollani kävin joka päivä kahden tunnin salsatunnilla, ja lisäksi tutustuin moneen upeaan salsapaikkaan. Tuntuu, että opin reissullani viikossa enemmän kuin salsasta kuin kahdeksana tanssivuotenani yhteensä. Iso suositus Casa del Sonille, mikäli kaipaat tanssilomaa Kuubassa!

Olihan Kuubassa toki niitä huonojakin puolia. Maa on kovin köyhä, eikä sitä voi olla huomaamatta, vaikka liikuskelisi vain puhtoisilla ja kiillotetuilla turistialueilla (tästä kertoo omaa tarinaansa myös kahden rahan politiikka: paikalliset käyttävät moneda nacionalia, jonka arvo on vain murto-osa turistien käyttämästä peso convertiblesta). Kulttuurissa istuu syvällä tapa huudella naisille kadulla, ja minä sain tietysti sinisine silmineni ja vaaleine hiuksineni ison joukon huomiota. Positiivista toki, mutta välillä niin karkeisiin sanoihin puettua, että koin hyväksi ideaksi kulkea kuulokkeet päässä. Ja sitten tietysti näitä pikku juttuja, ettei hanavettä voi juoda ja vessassa juoksee kymmenittäin torakoita. Mutta Kuuban hyvät puolet peittoavat ehdottomasti nämä pienet epäkohdat, ja voin rehellisesti sanoa että Kuuba on mahtavin paikka, jossa olen koskaan matkustanut. Paikka, johon tulen ehdottomasti matkustamaan vielä uudestaan.

Ps. Jos haluat päästä kunnon kuubalaiseen salsatunnelmaan, niin seuraava kappale johdattelee siihen takuuvarmasti: Formell & Los Van Van – Somos Diferentes

Näkymä Havannaan kanaalin toiselta puolen

Museo de Revolución sekä vanhojen amerikanrautojen loistoa – sääli tuottaa pettymys, mutta tavalliset kuubalaiset eivät noilla autoilla ajaneet, vaan ne oli varattu vain turistikierroksia varten!

Viñales oli vehreimpiä koskaan näkemiäni paikkoja

Ratsastusretki näiden kaverien kassa Trinidadissa oli yksi reissun kohokohtia!

Olihan sitä rannallekin mentävä, kun kerta Kuubaan asti matkusti. Vesi oli niin naurettavan lämmintä, että se oli melkein jopa vitsi!

Bloggari: Heta Hovi