Koteihin voi joskus kulkeutua tuholaisia esim. matkatavaroissa, käytetyissä huonekaluissa tai elintarvikkeissa. TYS:llä tuholaistilanne on samanlainen kuin muualla Turussa tai Suomessa.
TYS:n asunnoissa tuholaistorjuntaa on hoitanut jo yli kymmenen vuoden ajan Anticimex. Työkalupakissaan Anticimexillä on monenlaisia keinoja tuholaisten ehkäisyyn ja torjuntaan. Hyvä esimerkki on lutikkaepäilyjen todentamisessa käytetty lutikkakoira.
Tuholaistilanne hallinnassa
TYS:n asunnoissa tuholais- ja lutikkatilanne on Anticimexin aluepäällikkö Tapio Itäsolan mukaan hallinnassa, eikä se poikkea Turun tai muun Suomen suurten kaupunkien tilanteesta. Monille pelätyin vieras on lutikka, joihin liittyy paljon vahvoja mielikuvia.
”Lutikoita voi esiintyä missä tahansa tilassa, jossa ihmiset oleskelevat. Ne eivät kerro asunnon siisteydestä tai asukkaan elämäntavoista”, Itäsola muistuttaa.

TYS:n asunnoissa tuholaistilanne ei poikkea Turun tai muun Suomen suurten kaupunkien tilanteesta. Kuvassa Anticimexin teknikko asentaa jyrsijätorjuntalaitteistoa. (Kuva Anticimex)
Turku on vilkas opiskelija- ja matkailukaupunki, mikä lisää tuholaisten, mukaan lukien lutikoiden, leviämisriskiä. Itäsola kertoo lutikkatorjuntatapausten lisääntyneen Turussa viime vuosien aikana, kuten monilla muillakin paikkakunnilla, erityisesti suurissa kaupungeissa.
”Hyvä uutinen on, että tietoisuus lutikoista on parantunut, ja varhaisessa vaiheessa havaittuna ja ilmoitettuna tapaukset saadaan tehokkaasti hallintaan”, kertoo Itäsola.
Tarkastus ja torjunta aina ilmaisia asukkaille
Jos asukas epäilee asunnossaan tuholaisia, tulee asiasta tehdä heti vikailmoitus asukassivujen kautta. Anticimexin tarkastuskäynti ja mahdollinen tuholaistorjunta ovat asukkaille kokonaan ilmaisia, eikä niistä aiheudu asukkaille muita sanktioita.
Ilmoituksen jälkeen Anticimexin asiantuntija vierailee asunnossa ja tarkastaa onko asunnossa tuholaisia. Lutikkaepäilyissä apuna voidaan käyttää koulutettua lutikkakoiraa. Jos asunnossa havaitaan tuholaisia, aloitetaan asunnossa torjunta.
”Torjunta suunnitellaan aina tapauskohtaisesti ja siihen voi sisältyä lämpökäsittelyä, mekaanista torjuntaa ja hallittua torjunta-aineiden käyttöä”, kertoo Itäsola.

Anticimexin autoa omalla pihalla ei tarvitse säikähtää. Kuvassa lutikkaepäilyjen todentamisessa apuna käytettävä Anticimexin lutikkakoira. (Kuva Anticimex)
Torjunnan kesto vaihtelee yksittäisestä käynnistä useampaan torjunta- tai seurantakäyntiin. Asukas saa selkeät ohjeet koko prosessin ajaksi. Jos Anticimexin auton havaitsee oman talon pihalla, ei tarvitse kuitenkaan säikähtää.
”Anticimexin auto pihalla ei tarkoita, että talossa olisi tuholaisia. Käymme TYS:n kohteissa tekemässä monipuolisesti tarkastuksia, seurantaa, torjuntaa ja ennaltaehkäiseviä suojaustoimia. On myös hyvä huomioida, että tuholaistorjuntakäynnit ovat aina yksityisasioita. Meitä sitoo tiukka salassapitovelvollisuus, eikä yksittäisten käyntien syitä tai kohteita kerrota ulkopuolisille”, Itäsola toteaa
Usein tuholaiset kulkeutuvat asuntoihin huomaamatta:
- käytettyjen huonekalujen ja tavaroiden mukana
- matkustettaessa matkatavaroissa
- elintarvikkeiden mukana
- rakenteiden kautta
Tuholaisilta voi välttyä huolellisella ennakoinnilla:
- älä vie hylättyä huonekalua kotiisi esimerkiksi jätekatokselta
- jos hankit kotiisi käytettyjä huonekaluja, tarkista ne ennen sisään tuomista – erityisesti saumat ja rakenteet. Merkkejä lutikoista voivat olla esimerkiksi pienet mustat pisteet (ulosteet) tai veritahrat.
- käy matkatavarat läpi matkustamisen jälkeen ja pese tekstiilit 60 °C:ssa tai pakasta ne vähintään -18 asteessa viikon ajan. Sama koskee myös käytettynä ostettuja vaatteita
Toimi näin:
- Tee vikailmoitus asukassivuille heti, jos epäilet tuholaisia. Varhainen ilmoittaminen on paras torjuntakeino!
- Odota Anticimexin arviota ja noudata annettuja ohjeita
Torjunta ei maksa asukkaalle mitään, eikä ilmoittamisesta seuraa sanktioita.
Älä toimi näin:
- Älä yritä torjua tuholaisia itse kaupan tuotteilla
- Älä vie huonekaluja tai muita tavaroita asunnostasi pois esim. roskakatoksiin.





